Title = Rakastitsä mua koskaan?
Author = Lusikkahan se taas :P
Beta = Minä itse :D
Pairing = Periaatteessa T/B, periaatteessa ei mitään :P
Rating = K-15
Genre = En osaa sanoa, taaskaan. :) Jotain angstia ehkä :D
Warnings = Murha.. o.O
Disclaimer = En omista Billiä enkä Tomia (harmi kyllä), en ansaitse
tällä rahaa, enkä väitä että näin olisi tapahtunut/tulisi tapahtumaan.
A/N: Oikeestaan jollain kierolla tavalla pidän tästä :D Oon aina
halunnu kirjottaa jotain viimisenpäälle karua, ja tää nyt on sitä mun
silmin katsottuna :P Toivottavasti pidätte. Ja kommentoikaa! Pliis?
Rakastitsä mua koskaan?
Juoksen öisellä kadulla minkä jaloistani pääsen. Hengitän
pinnallisesti, ja jokainen henkäisy saa aikaan huurupilven. Ilma on
kostea ja viileä, kadut ovat autiot. Vain silloin tällöin takaani
kuuluva huuto tai askelten ääni kertoo siitä, etten ole yksin. Tunnen
toisen läsnäolon vaikka olenkin sen verran edellä etten voi nähdä häntä.
Käännyn entistä syrjäisemmälle kujalle, vaikkei siinä olekaan mitään
järkeä. Mun pitäisi pysyä pääkaduilla, missä voisi olla edes joku
tähänkin aikaan yöstä. Voisin hypätä bussiin tai liftata kyydin joltain
ohiajavalta ja päästä karkuun. Pujottelen kuitenkin syvällä kaupungin
kujaverkostossa ja olen kadottanut suuntavaistoni ihan kokonaan. En
enää tiedä yhtään missä olen.
Kun käännyn taas yhdestä
kadunkulmasta, voin nähdä valkopaitaisen hahmon kääntyvän perääni
edellisestä kulmauksesta. Mulla on vielä etumatkaa, mutten jaksa juosta
kovin kauaa, mun on päästävä piiloon. Piilon, mistä mua jahtaava tyyppi
ei koskaan löydä mua.
"Bill!" joku karjaisee takanani ja se
saa mut keräämään kaikki voimanrippeenikin ja juoksemaan entistä
kovempaa. Aluksi yritin väistellä vesilammikoita ja pitää itseni edes
kuivana. Silloin kaduille ei jäisi jalanjälkiä. Mutta mitä väliä
jalanjäljillä on, kun on niin pimeää ettei niitä kuitenkaan kukaan
erota? Kenkänikin ovat läpimärät ja vettä on roiskunut paidalleni ja
farkuillenikin. Mitä väliä silläkään on, kun vaatteeni saattavat pian
tahriintua omaan vereeni?
"Bill!" uusi karjaisu kaikuu yössä,
mutta en edes harkitse pysähtyväni. Vaikka jahtaajani onkin oma
veljeni, antaisin mitä tahansa, että se olisi kuka tahansa muu.
Juoksisin mielelläni pakoon vaikka hullua sarjamurhaajaa, kunhan Tom
jättäisi mut rauhaan! Tein tänään yhden asian, josta joudun nyt
maksamaan. Suhteettoman kovan hinnan. Ellen sitten pääse jotenkin
pakoon.
Potkaisen vahingossa kujalla lojuvaa laatikkoa ja
menetän hetkellisesti tasapainoni. Onnistun kuitenkin kuin ihmeen
kaupalla pysymään pystyssä ja jatkamaan juoksemista. Hengitykseni alkaa
rahista ja tunnen veren maun suussani. Sylkäisen kadulle ja kännyn taas
yhdestä kulmasta. Kuja jolle käännyn on pilkkopimeä, koska kujan
varsilla ei ole katuvaloja niin kuin edellisillä kujilla. Harkitsen
piiloutuvani kujan varjoihin, joista en varmasti erottuisi mustine
vaatteineni, mutta mietin kiinnijäämisriskin olevan liian suuri.
Olen juossut Tomia pakoon koko yön, pian neljä tuntia! Välillä
onnistuin pääsemään piiloon tai eksyttämään Tomin, mutta aina se löysi
mut uudestaan. Enkä tiedä, miten pitkään jaksan vielä juosta. Olen
juossut yhteen putkeen yli puoli tuntia. Normaalitilanteessa en
jaksaisi juosta näin kauaa, läheskään, mutta hengenvaarassa oleminen
antaa ihmisille kummia voimia.
Oikeastaan en tiedä olisiko
tilanteessa paljonkaan eroa vaikka perässäni olisikin joku
psykopaattinen sarjamurhaaja. Tom on tappanut jo yhden ihmisen
tänäyönä, eikä yksi murha lisää paina siinä enää mitään. Ei pari vuotta
kauemmin vankilassa hetkauta Tomia enää. Vaikka hullujenhuoneelle Tom
luultavasti joutuu. Vankilamielisairaalaan.
Velipoika on
menettänyt järkensä ihan kokonaan. Olen huomannut Tomin järjen
sumentuvan hetki hetkeltä viimeviikkojen aikana. Tänään Tom sitten
löysi mut halaamasta yhtä tyttöä, ja ampui sen tytön siihen paikkaan
kuuntelematta mun selittelyä siitä, että tyttö oli fani joka vain pyysi
halausta ja nimmaria! Yritin selittää tilanteen Tomille, mutta ei Tom
kuunnellut, ampui vaan sen tytön. Tom yritti ampua muakin, mutta ei
osunut, luojan kiitos. Sitten Tom lähtikin mun perään. En edes halua
tietää, mistä Tom on aseen hankkinut, ja miksi.
En tiedä
yhtään paikkaa, mihin voisin mennä. En tietenkään voi mennä kotiin. Tom
vain tulisi omilla avaimillaan sisään ja ampuisi ensin äidin, joka
yrittäisi estellä Tomia tappamasta mua, ja sitten Tom ampuisi mut. En
voi mennä yhdenkään tutun, enkä edes yhdenkään tuntemattoman luokse,
koska en halua vaarantaa kenenkään henkeä. Se riittää, että oma henkeni
on vaarassa, ja että yksi viaton sivullinen on jo kuollut.
"Bill pysähdy!" Tom karjaisee entistä lähempää, ja tunnen kyynelten
polttelevan silmieni takana. Mun elinaikani vähenee sitä mukaan kun Tom
mua saavuttaa. Pahin mahdollinen kuolintapa on mun mielestä oman
kaksoisveljen tappamaksi joutuminen. Vielä kun mä en edes oo tehnyt
mitään väärää! Halasin vaan yhtä fania, eikä siinä nyt mitään pahaa
ole!
Kujalla lojuu jotain, johon lyön jalkani. Lennän
komeassa kaaressa maahan, suoraan vesilammikkoon. Yritän kammeta itseni
pystyyn mahdollisimman nopeasti, mutta jokainen lihakseni tuntuu olevan
pitkän jouksun jälkeen täysin voimaton. Tom saapuu kujalle rastat
hulmuten ja juoksee mun luokse. Poika potkaisee mua kovaa kylkeen kun
yritän nousta. Kierähdän selälleni märällä asfaltilla niin, että voin
nähdä Tomin.
"Mä oon pahoillani Bill", Tom sanoo
osoittaessaan mua aseella. Kohottaudun kyynerpäideni varaan ja katson
isoveljeäni, jonka kasvot ovat vääristyneet tuskasta ja vihasta.
"Tom, älä nyt helvetti ammu mua! Mä en oo tehnyt mitään väärää!"
karjaisen kauhusta kimeällä äänellä. Haravoin katseellani pimeää kujaa
etsien turhaan apua tai pakokeinoa.
"Paitsi pelehtiny
jonkun helvetin huoran kanssa! Pettäny mua! Eiks siinä oo mitään
pahaa?" Tom karjuu ja osoittaa aseellaan mua suoraan kasvoihin.
"Mä en oo pettänyt sua, Tom! En koskaan", sanon, ja nyt kyynelet valuvat poskilleni.
"Miks sä sit nyyhkit siinä? Oisit miettiny, ennen ku rupesit pettämään
mua!" Tom karjaisee ja laskee asettaan hiukan. Toivonkipinä syttyy mun
sisällä; ehkä voin saada Tomin luopumaan aikeistaan tappaa mut.
"Rakastitko sä mua koskaan?" Tom karjaisee ja ääni kimpoilee ympärillä olevista tiiliseinistä.
"Rakastin! Ja rakastan edel-", en ehdi edes saada lausetta loppuun
ennen kuin Tom laukaisee aseensa. Tunnen vasemmassa jalassani
järkyttävää kipua luodin lävistäessä ihoni ja lihani ja päätyvän
luultavasti kiinni sääriluuhuni.
"Myönnä, ettet sä rakastanu mua!" Tom karjaisee ja siirtää aseensa piipun osoittamaan toista jalkaani.
"Miten mä voin myöntää jotain, mikä ei oo totta?" karjaisen takaisin ja
Tomin ase laukeaa uudestaan. Luoti lävistää nyt oikean jalkani.
"Myönnä!" Tom karjaisee ja ampuu mua vasempaan käteen. Kyynerpääni
pettävät ja rojahdan selälleni kadulle. Tom astuu ihan vierelleni.
Karjaisen tuskasta Tomin tallatessa oikean käden sormilleni. Niin Tom
onnistuu pitämään oikean käteni paikallaan tähdätessään siihen
aseellaan.
"Myönnä", Tom sanoo nyt hiljaisemmalla äänellä.
Tom on paljon uhkaavampi ja pelottavampi, kun ei huuda, vaan puhuu ihan
normaalilla äänellä ja mulkoilee mua jäätävästi.
"Ei oo mitään myönnettävää, Tom", sanon hiljaa, ja Tom ampuu nyt oikeaan käteeni.
"Sitä helpomman ja kivuttomamman kuoleman sä saat, mitä nopeammin sä
myönnät", Tom sanoo ja laukaisee aseensa taas. Tällä kertaa luoti
lävistää vasemman reiteni.
"Sano se, Bill! Sano ettet sä koskaan
rakastanu mua, ettet sä ollu tosissas mun kanssa!" Tom karjuu ja sen
silmät kiiluu kuunvalossa.
"Enkä sano! Mä en aio valehdella
sulle viimeisiksi sanoikseni!" karjun. Seuraava luoti lävistää oikean
reiteni ja sitä seuraava alavatsani. Toivon vain kuolevani
mahdollisimman pian.
Luultavasti kuolenkin verenhukkaan melko nopeasti. Tom potkaisee mua säälimättä päähän. Pääni heilahtaa potkun voimasta.
"Sano se!" Tom karjuu ja potkaisee päätäni uudestaan.
"Hyvä on, Tom! Jos se on sun hartain toivees, niin HYVÄ ON! MÄ EN
RAKATANU SUA, TOM, EN KOSKAAN OLLU TOSISSANI SUN KANSSAS!" karjun ja
Tom sylkäisee kasvoilleni.
"Paskianen", Tom sanoo, ampuu mua
rintaan vielä viimeisen kerran ennen kuin kääntyy. Sitten Tom kävelee
pois ja jättää mut makaamaan kujalle yksin. Ihan kuin en olisi koskaan
merkinnyt Tomille mitään. Mietin, miten Tom voi vaan jättää mut tänne
kuolemaan yksin. Yritän vielä huutaa Tomin perään, mutta en saa
muodostettua yhtäkään järkevää sanaa. Suustani pääsee vain hiljainen
voihkaisu.
Hiljaisuus ympäröi mut kaikkialta, enkä kuule yhtäkään ääntä. Edes tuulen suhina kattojen yllä ei kantaudu alas kujalle asti.
Makaan ikuisuudelta tuntuvan ajan - joka todellisuudessa kestää vain
muutamia sekunteja, korkeintaan minuutteja - kujalla haavoittuneena ja
verta vuotaen. Tiedän kuolevani pian, eikä se tieto oo mitenkään
piristävä. Kadun sitä, että valehtelin Tomille. Viimeiset sanani
Tomille olivat valetta. Viimeiseksi teokseni väänsin veistä itselleni
rakkaimman ihmisen haavassa.
Jostain kaukaa kuuluu laukaus.
Vaimea, mutta selvänä hiljaisuudessa kuuluva laukaus, josta tiedän
Tomin tappaneen itsensä. Ajatus siitä, ettei mulla ole enää veljeä
viiltää mua pahemmin kuin yhdenkään Tomin muhun ampuman luodin
aiheuttama kipu. Jostain kuuluu ambulanssin sireenien ääni. Tiedän
ambulanssin tulevan ihan liian myöhään. Tajuntani alkaa heiketä ja kipu
tuntuu etääntyvän, ihan kuin se olisi jonkun toisen kipua. Ihan kuin
katsoisin vierestä jonkun tekevän kuolemaa. Lopulta en enää edes tunne
kipua. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että kuolen pian, ihan pian.
Ensihoitajat juoksevat kujaa pitkin mua kohti huutaen toisilleen
jotain. Joku kai kuuli laukaukset ja soitti ambulanssin, liian myöhään.
Tiedän että jo huomenna iltapäivälehtien etusivuilla komeilee kuva
musta ja Tomista hymyilemässä kameralle ja kuvan alla on otsikko, joka
toitottaa Tokio Hotelin nousukiidon päättyneen raakaan murhaan.
"Isoveli tappoi kaksosensa ja sen jälkeen itsensä", "Tom Kaulitz tappoi
veljensä", "Tom Kaulitzin kaksoismurha". Voin nähdä otsikot silmieni
edessä. Ja se onkin viimeinen asia mitä koskaan näe, ja viimeinen asia
jota ajattelen, ennen kuin annan periksi ja henkäisen viimeisen kerran.
Sitten päästän irti. Toivoen, että näen Tomin vielä jossain,
"tuonpuoleisessa", ja voin selittää kaiken. Ja toivon Tomin tajuavan.
Toivon, että saan viettää vielä ikuisuuden Tomin kanssa.
sunnuntai, 7. joulukuu 2008
Kommentit