Title = Rakastitsä mua koskaan?
Author = Lusikkahan se taas :P
Beta = Minä itse :D
Pairing = Periaatteessa T/B, periaatteessa ei mitään :P
Rating = K-15
Genre = En osaa sanoa, taaskaan. :) Jotain angstia ehkä :D
Warnings = Murha.. o.O
Disclaimer = En omista Billiä enkä Tomia (harmi kyllä), en ansaitse tällä rahaa, enkä väitä että näin olisi tapahtunut/tulisi tapahtumaan.

A/N: Oikeestaan jollain kierolla tavalla pidän tästä :D Oon aina halunnu kirjottaa jotain viimisenpäälle karua, ja tää nyt on sitä mun silmin katsottuna :P Toivottavasti pidätte. Ja kommentoikaa! Pliis?


Rakastitsä mua koskaan?

Juoksen öisellä kadulla minkä jaloistani pääsen. Hengitän pinnallisesti, ja jokainen henkäisy saa aikaan huurupilven. Ilma on kostea ja viileä, kadut ovat autiot. Vain silloin tällöin takaani kuuluva huuto tai askelten ääni kertoo siitä, etten ole yksin. Tunnen toisen läsnäolon vaikka olenkin sen verran edellä etten voi nähdä häntä.

Käännyn entistä syrjäisemmälle kujalle, vaikkei siinä olekaan mitään järkeä. Mun pitäisi pysyä pääkaduilla, missä voisi olla edes joku tähänkin aikaan yöstä. Voisin hypätä bussiin tai liftata kyydin joltain ohiajavalta ja päästä karkuun. Pujottelen kuitenkin syvällä kaupungin kujaverkostossa ja olen kadottanut suuntavaistoni ihan kokonaan. En enää tiedä yhtään missä olen.

Kun käännyn taas yhdestä kadunkulmasta, voin nähdä valkopaitaisen hahmon kääntyvän perääni edellisestä kulmauksesta. Mulla on vielä etumatkaa, mutten jaksa juosta kovin kauaa, mun on päästävä piiloon. Piilon, mistä mua jahtaava tyyppi ei koskaan löydä mua.

"Bill!" joku karjaisee takanani ja se saa mut keräämään kaikki voimanrippeenikin ja juoksemaan entistä kovempaa. Aluksi yritin väistellä vesilammikoita ja pitää itseni edes kuivana. Silloin kaduille ei jäisi jalanjälkiä. Mutta mitä väliä jalanjäljillä on, kun on niin pimeää ettei niitä kuitenkaan kukaan erota? Kenkänikin ovat läpimärät ja vettä on roiskunut paidalleni ja farkuillenikin. Mitä väliä silläkään on, kun vaatteeni saattavat pian tahriintua omaan vereeni?

"Bill!" uusi karjaisu kaikuu yössä, mutta en edes harkitse pysähtyväni. Vaikka jahtaajani onkin oma veljeni, antaisin mitä tahansa, että se olisi kuka tahansa muu. Juoksisin mielelläni pakoon vaikka hullua sarjamurhaajaa, kunhan Tom jättäisi mut rauhaan! Tein tänään yhden asian, josta joudun nyt maksamaan. Suhteettoman kovan hinnan. Ellen sitten pääse jotenkin pakoon.

Potkaisen vahingossa kujalla lojuvaa laatikkoa ja menetän hetkellisesti tasapainoni. Onnistun kuitenkin kuin ihmeen kaupalla pysymään pystyssä ja jatkamaan juoksemista. Hengitykseni alkaa rahista ja tunnen veren maun suussani. Sylkäisen kadulle ja kännyn taas yhdestä kulmasta. Kuja jolle käännyn on pilkkopimeä, koska kujan varsilla ei ole katuvaloja niin kuin edellisillä kujilla. Harkitsen piiloutuvani kujan varjoihin, joista en varmasti erottuisi mustine vaatteineni, mutta mietin kiinnijäämisriskin olevan liian suuri.

Olen juossut Tomia pakoon koko yön, pian neljä tuntia! Välillä onnistuin pääsemään piiloon tai eksyttämään Tomin, mutta aina se löysi mut uudestaan. Enkä tiedä, miten pitkään jaksan vielä juosta. Olen juossut yhteen putkeen yli puoli tuntia. Normaalitilanteessa en jaksaisi juosta näin kauaa, läheskään, mutta hengenvaarassa oleminen antaa ihmisille kummia voimia.

Oikeastaan en tiedä olisiko tilanteessa paljonkaan eroa vaikka perässäni olisikin joku psykopaattinen sarjamurhaaja. Tom on tappanut jo yhden ihmisen tänäyönä, eikä yksi murha lisää paina siinä enää mitään. Ei pari vuotta kauemmin vankilassa hetkauta Tomia enää. Vaikka hullujenhuoneelle Tom luultavasti joutuu. Vankilamielisairaalaan.

Velipoika on menettänyt järkensä ihan kokonaan. Olen huomannut Tomin järjen sumentuvan hetki hetkeltä viimeviikkojen aikana. Tänään Tom sitten löysi mut halaamasta yhtä tyttöä, ja ampui sen tytön siihen paikkaan kuuntelematta mun selittelyä siitä, että tyttö oli fani joka vain pyysi halausta ja nimmaria! Yritin selittää tilanteen Tomille, mutta ei Tom kuunnellut, ampui vaan sen tytön. Tom yritti ampua muakin, mutta ei osunut, luojan kiitos. Sitten Tom lähtikin mun perään. En edes halua tietää, mistä Tom on aseen hankkinut, ja miksi.

En tiedä yhtään paikkaa, mihin voisin mennä. En tietenkään voi mennä kotiin. Tom vain tulisi omilla avaimillaan sisään ja ampuisi ensin äidin, joka yrittäisi estellä Tomia tappamasta mua, ja sitten Tom ampuisi mut. En voi mennä yhdenkään tutun, enkä edes yhdenkään tuntemattoman luokse, koska en halua vaarantaa kenenkään henkeä. Se riittää, että oma henkeni on vaarassa, ja että yksi viaton sivullinen on jo kuollut.

"Bill pysähdy!" Tom karjaisee entistä lähempää, ja tunnen kyynelten polttelevan silmieni takana. Mun elinaikani vähenee sitä mukaan kun Tom mua saavuttaa. Pahin mahdollinen kuolintapa on mun mielestä oman kaksoisveljen tappamaksi joutuminen. Vielä kun mä en edes oo tehnyt mitään väärää! Halasin vaan yhtä fania, eikä siinä nyt mitään pahaa ole!  

Kujalla lojuu jotain, johon lyön jalkani. Lennän komeassa kaaressa maahan, suoraan vesilammikkoon. Yritän kammeta itseni pystyyn mahdollisimman nopeasti, mutta jokainen lihakseni tuntuu olevan pitkän jouksun jälkeen täysin voimaton. Tom saapuu kujalle rastat hulmuten ja juoksee mun luokse. Poika potkaisee mua kovaa kylkeen kun yritän nousta. Kierähdän selälleni märällä asfaltilla niin, että voin nähdä Tomin.

"Mä oon pahoillani Bill", Tom sanoo osoittaessaan mua aseella. Kohottaudun kyynerpäideni varaan ja katson isoveljeäni, jonka kasvot ovat vääristyneet tuskasta ja vihasta.
"Tom, älä nyt helvetti ammu mua! Mä en oo tehnyt mitään väärää!" karjaisen kauhusta kimeällä äänellä. Haravoin katseellani pimeää kujaa etsien turhaan apua tai pakokeinoa.

"Paitsi pelehtiny jonkun helvetin huoran kanssa! Pettäny mua! Eiks siinä oo mitään pahaa?" Tom karjuu ja osoittaa aseellaan mua suoraan kasvoihin.
"Mä en oo pettänyt sua, Tom! En koskaan", sanon, ja nyt kyynelet valuvat poskilleni.
"Miks sä sit nyyhkit siinä? Oisit miettiny, ennen ku rupesit pettämään mua!" Tom karjaisee ja laskee asettaan hiukan. Toivonkipinä syttyy mun sisällä; ehkä voin saada Tomin luopumaan aikeistaan tappaa mut.

"Rakastitko sä mua koskaan?" Tom karjaisee ja ääni kimpoilee ympärillä olevista tiiliseinistä.
"Rakastin! Ja rakastan edel-", en ehdi edes saada lausetta loppuun ennen kuin Tom laukaisee aseensa. Tunnen vasemmassa jalassani järkyttävää kipua luodin lävistäessä ihoni ja lihani ja päätyvän luultavasti kiinni sääriluuhuni.

"Myönnä, ettet sä rakastanu mua!" Tom karjaisee ja siirtää aseensa piipun osoittamaan toista jalkaani.
"Miten mä voin myöntää jotain, mikä ei oo totta?" karjaisen takaisin ja Tomin ase laukeaa uudestaan. Luoti lävistää nyt oikean jalkani.
"Myönnä!" Tom karjaisee ja ampuu mua vasempaan käteen. Kyynerpääni pettävät ja rojahdan selälleni kadulle. Tom astuu ihan vierelleni. Karjaisen tuskasta Tomin tallatessa oikean käden sormilleni. Niin Tom onnistuu pitämään oikean käteni paikallaan tähdätessään siihen aseellaan.

"Myönnä", Tom sanoo nyt hiljaisemmalla äänellä. Tom on paljon uhkaavampi ja pelottavampi, kun ei huuda, vaan puhuu ihan normaalilla äänellä ja mulkoilee mua jäätävästi.
"Ei oo mitään myönnettävää, Tom", sanon hiljaa, ja Tom ampuu nyt oikeaan käteeni.
"Sitä helpomman ja kivuttomamman kuoleman sä saat, mitä nopeammin sä myönnät", Tom sanoo ja laukaisee aseensa taas. Tällä kertaa luoti lävistää vasemman reiteni.
"Sano se, Bill! Sano ettet sä koskaan rakastanu mua, ettet sä ollu tosissas mun kanssa!" Tom karjuu ja sen silmät kiiluu kuunvalossa.

"Enkä sano! Mä en aio valehdella sulle viimeisiksi sanoikseni!" karjun. Seuraava luoti lävistää oikean reiteni ja sitä seuraava alavatsani. Toivon vain kuolevani mahdollisimman pian.
Luultavasti kuolenkin verenhukkaan melko nopeasti. Tom potkaisee mua säälimättä päähän. Pääni heilahtaa potkun voimasta.
"Sano se!" Tom karjuu ja potkaisee päätäni uudestaan.
"Hyvä on, Tom! Jos se on sun hartain toivees, niin HYVÄ ON! MÄ EN RAKATANU SUA, TOM, EN KOSKAAN OLLU TOSISSANI SUN KANSSAS!" karjun ja Tom sylkäisee kasvoilleni.

"Paskianen", Tom sanoo, ampuu mua rintaan vielä viimeisen kerran ennen kuin kääntyy. Sitten Tom kävelee pois ja jättää mut makaamaan kujalle yksin. Ihan kuin en olisi koskaan merkinnyt Tomille mitään. Mietin, miten Tom voi vaan jättää mut tänne kuolemaan yksin. Yritän vielä huutaa Tomin perään, mutta en saa muodostettua yhtäkään järkevää sanaa. Suustani pääsee vain hiljainen voihkaisu.

Hiljaisuus ympäröi mut kaikkialta, enkä kuule yhtäkään ääntä. Edes tuulen suhina kattojen yllä ei kantaudu alas kujalle asti.
Makaan ikuisuudelta tuntuvan ajan - joka todellisuudessa kestää vain muutamia sekunteja, korkeintaan minuutteja - kujalla haavoittuneena ja verta vuotaen. Tiedän kuolevani pian, eikä se tieto oo mitenkään piristävä. Kadun sitä, että valehtelin Tomille. Viimeiset sanani Tomille olivat valetta. Viimeiseksi teokseni väänsin veistä itselleni rakkaimman ihmisen haavassa.

Jostain kaukaa kuuluu laukaus. Vaimea, mutta selvänä hiljaisuudessa kuuluva laukaus, josta tiedän Tomin tappaneen itsensä. Ajatus siitä, ettei mulla ole enää veljeä viiltää mua pahemmin kuin yhdenkään Tomin muhun ampuman luodin aiheuttama kipu. Jostain kuuluu ambulanssin sireenien ääni. Tiedän ambulanssin tulevan ihan liian myöhään. Tajuntani alkaa heiketä ja kipu tuntuu etääntyvän, ihan kuin se olisi jonkun toisen kipua. Ihan kuin katsoisin vierestä jonkun tekevän kuolemaa. Lopulta en enää edes tunne kipua. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että kuolen pian, ihan pian.

Ensihoitajat juoksevat kujaa pitkin mua kohti huutaen toisilleen jotain. Joku kai kuuli laukaukset ja soitti ambulanssin, liian myöhään.
Tiedän että jo huomenna iltapäivälehtien etusivuilla komeilee kuva musta ja Tomista hymyilemässä kameralle ja kuvan alla on otsikko, joka toitottaa Tokio Hotelin nousukiidon päättyneen raakaan murhaan. "Isoveli tappoi kaksosensa ja sen jälkeen itsensä", "Tom Kaulitz tappoi veljensä", "Tom Kaulitzin kaksoismurha". Voin nähdä otsikot silmieni edessä. Ja se onkin viimeinen asia mitä koskaan näe, ja viimeinen asia jota ajattelen, ennen kuin annan periksi ja henkäisen viimeisen kerran. Sitten päästän irti. Toivoen, että näen Tomin vielä jossain, "tuonpuoleisessa", ja voin selittää kaiken. Ja toivon Tomin tajuavan. Toivon, että saan viettää vielä ikuisuuden Tomin kanssa.